Katuvilinää – osa I

Kauppaketju Lidl on mukavan matkan päässä. Kaduilla ja etenkin puistoissa saa vettä juodakseen vesipisteistä. Koiraihmiset tuovat lemmikeilleen astian, josta juottavat.

Aamulla kauppareissulla istahdin puistoon virkistymään – vilkaisu taakse ja vesipisteellä peseytyy lihaksikas musta mies – hän pesee vaatteensakin siinä samalla ja levittää ne puistonpenkille kuivumaan. Ottaa pyyhkeen ja kuivaa itsensä varmoin ottein. Lähden tieheni juuri kun hän alkaa rasvata itseään. Menenkin Lidliin joku toinen kerta.

Kampaajalla käyvät kaikki, jotka liikkeelle pääsevät ja loput työnnetään sinne rollaattorissa tai pyörätuolissa. Menen sinne aina kehuttavaksi – sanovat moderniksi. Mutta kiinalaiselle kampaajalle en enää mene, vaikka se on ihan kulmalla: ensimmäisellä kerralla näytin kiinalaiselta ulostullessani. Seuraavalla kerralla olin varautunut antamaan tarkemmat ohjeet. En ollut ihan varma, mitä kieltä puhuttiin, espanjaa, kiinaa vai englantia, joka tapauksessa ohjeeni kirvoittivat kampaajapojassa hörönaurun. Mutta edullista oli.

Jalkapalloa seuraamassa paikallisten kanssa kulmakuppilassa katukäytävällä – tullaan viimeiseksi, paikalliset olivat vallanneet hyvissä ajoin parhaat paikat, kävimme monessa baarissa, mutta niistä ei millään saanut enää pöytää – La Liga peli on jo alkanut, kun päädymme lopulta istumaan muutaman korttelin päähän – kaikki pystyvät seuraamaan, koska kolme näyttöä on viritetty eri suuntiin – osa porukasta riehuu jo, vaikkei maaleja ole tullutkaan.

Pöydät ovat loppuneet, niinpä tarjoilija nappaa meille naapurin pöydän. He eivät näytä siitä hätkähtävän. Tilataan naisille lasit valkoviiniä ja miehille olutta ja täytettyjä patonkeja. Kaikki näyttävät tyytyväisiltä. Koko illan syömiset ja juomiset vähän yli kymmenen euroa, vaikka peli päättyy jatkoajalla.

Eräänä päivänä Guardia Urbana tulee puhuttamaan lapsia ja vanhempia puistoon – jalkapalloa ei saa pelata ainakaan niin kauan kuin he ovat paikalla, koska pallo on osunut rouvaan, jolle oli tehty hammasoperaatio ja tikit olivat alkaneet vuotaa. Ja kahvilan omistaja valittaa, että pöytään on osunut pallo. Mutta kiellot eivät kauan pysy muistissa – peli on käynnissä heti kun poliisit lähtevät, ehkä vähän rauhallisemmin. Joissakin paikoissa näkee jalkapallon pelaaminen kielletty –liikennemerkin, mutta ei tässä.

Toisella laidalla pelataan petankkia ja lapset ajavat potkulaudoilla ja rullaluistimilla niin kovaa kuin pääsevät. Koiratkin pyörivät jaloissa. Jotkut syövät eväitä toiset juovat niitä. Mustiin pukeutunut parimetrinen vanhempi hujoppi kulkee läpi puiston ja vie keittiöviiniä tänäänkin petankkinurkkaan. Nuoret pössyttelevät ruohoa makeasta hajusta päätellen samaisessa nurkkauksessa, jossa petankin pelaajat ovat.

Pont Nou -kahvilan kokki seisoo rappusilla tupakalla valkoisessa esiliinassaan ja tötteröhatussaan. Sitten istahtaa kahvilaan mies, joka näyttää lännen leffasta karanneelta, kutsun siis länkkärimieheksi– näen hänet vuoroin tuossa kahvilassa vuoroin toisessa. Vaihtaa aina varjoisaan paikkaan.

Tämän täytyy olla elokuvaa.

Marja-Leena