Vierailu espanjalaiselle viinitilalle

Vierailu espanjalaiselle viinitilalle

Kevääksi suunniteltu vierailu viinitilalle peruuntui koronan takia, siksi kerron edellisestä vierailusta.

Päärakennus

On syyskuinen lauantaipäivä. Aurinko porottaa ja jopa lapset etsivät varjoa palmujen alta. Saavumme autoilla viinitilalle nimeltä Caves Torre-Blanca, joka on noin tunnin matkan päässä Barcelonasta sisämaahan. Osa tulee junalla tähän Sant Sadurní d´Anoian kylään.

Tilan kiviseen päärakennukseen saavumme ostamaan cavat. Laatikoittain vaaleanpunaista kuohuviiniä. Olen ällistynyt. Aiotaanko me kumota koko tuo määrä? Meitähän tulee vain yksitoista aikuista.

Kun koko porukka on koolla, esittäydytään, koska en ole tavannut kaikkia. Muut ovat keskenään hyviä ystäviä. Olen otettu, miten ystävällisiä ihmiset ovat. Kutsutaan kylään ja halaillaan, poskisuudelmat vaihdetaan. Yksi rouva muistuttaa elokuvatähteä, niin avoin ja nauravainen! Mutta yhteistä kieltä meillä ei ole. Saan käännösapua. Pian sitä ei tarvita! Cava on paras sanakirja!

Tulisijat ja grillit

Päärakennusta ympäröi laatoitettu piha, jonka reunustoille on rakennettu kymmenittäin suuria grillejä, tulisijoja ja uuneja. Jokainen pöytäkunta löytää kyllä omansa. Uskomatonta! Tällaista en ole ennen nähnyt. Valitsemme puiden varjostaman paikan ja laitamme yhteen kaksi pitkää pöytää, joihin viisitoista henkinen seurueemme mahtuu.

Piknikille on varustauduttu huolella

Ruokamäärä on valtava, jonka kokeneet kävijät ovat tuoneet mukanaan: lampaankyljyksiä, kamaraa, kanaa, calçots, joka on sipuli, katalonialaisten herkku. Sitä kasvatetaan Barcelonassa ja Tarragonassa. Sekä chorizoa, maissintähkiä, tomaatteja, leipää, juustoja, ja paljon muuta. Puhumattakaan kastikkeista! Ja meloneista ja muista hedelmistä ja kakuista. Lapsille on virvokkeita. Mukana koko espanjalainen keittiö paitsi kahvinkeittovälineet! Täältä ei nähtävästi poistuta koko päivänä!

Grillit ja uunit alkavat höyrytä hyvissä ajoin ennen lounasta. Kun ne ovat kuumenneet ja muutama pullo cavaa kumottu porukalla, miehet alkavat kantaa kotona esivalmisteltuja ruokia grilliosastolle.

Tasaisena virtana paikalle saapuu seurueita, jotka varaavat omat paikkansa. Lapset pelaavat jalkapalloa verkkoaitauksessa. Ja käyvät kinuamassa juotavaa. He tuntevat hyvin keskenään, mitään ongelmaa ohjelman järjestämisessä heille ei ole.

Liinat pöydälle ja kattaukset kuntoon! Valtava juustokimpale pöydällä hupenee alkupaloiksi cavan kanssa. Muutama patonki on myös hävinnyt.

Vierailu viinitilalle on täynnä tunnelmaa ja tarjoilua

Sitten alkaa tasainen virta pääruokia saapua pöytään. Tarjoiluastiat siirtyvät laidasta laitaan ja tyhjenevät. Lisää tulee seuraavassa satsissa ja taas seuraavassa… Iloinen puheensorina täyttää koko tilan. Tunnelma kohoaa koko ajan.

Espanjalaiset eivät ole koskaan hiljaa! Vävyni sanoi kerran 3-vuotiaalle pojalleen, että ole vähän aikaa hiljaa. Vastaus kuului, en tykkää olla hiljaa! Vastaus voisi koskea melkein kaikkia espanjalaisia. Koko ajan riittää puhuttavaa. Tosin heidän edellisestä tapaamisesta taitaa olla jo vähän aikaa. Lounaan jälkeen pelataan vielä jalkapalloa.

On jo myöhäinen iltapäivä, ja alkaa olla aika pakata tavarat ja lähteä kotimatkalle. Pakataan loput ruuat ja laitetaan paikat ennalleen. Mikä päivä!

Kotimatkalle suunnistetaan kylläisenä ja tyytyväisenä!

Marja-Leena

LUE MYÖS:

Viikonloppumatkoja

Joutuuko raiteiltaan pitkällä junamatkalla?

Juhannusjuhlat