Olin yhden yön evakossa. Kadun toisella puolella roihunnut tulipalo sen aiheutti. Ensin se oli ollut pieni palo, silti 15 paloyksikköä oli tullut paikalle, ja hetkeä myöhemmin – niin se aiheutti jo kahden kerrostalon asukkaiden evakuoinnin.
Vuorokautta myöhemmin tulin sitten hieman hermoillen kotiini, käytävässä ionisaattori puhdisti ilmaa, mutta savunhaju leijaili silti. Siitä arvasin, ettei asuntoni ole mitenkään voinut välttyä lemulta. Mutta miten pahana. Makuuhuoneissa haju oli pahin, koska ne olivat juuri palopaikkaa vastapäätä vain katu erotti ne. Kylppäri on vähiten kärsinyt. Yksi valonpilkku sentään. Arvioitsijat olivat yksimielisiä, kaikki pinnat ja tekstiilit vaativat pesua.
Tuollainen laittaa levyn pyörimään: alkaa kertaamaan samankaltaisia tapahtumia.
Parkkeerasin piha-alueelle, kun kädestä lipsahti autonavaimet. Ja kuinka ollakaan, kohdalla oli hulevesikaivo. Sinne sujahtivat, vaikka yritin ehtiä nappaamaan ne. Soitto talohuoltoon. Nuori mies vietti lähes tunnin kaivossa yrittäen kalastaa ne. Sitten hän luovutti.
Soitin palokuntaan. Sieltä sanottiin, että on soitettava hätänumeroon. Ei kai nyt sentään! Mutta pakko mikä pakko. Kolme yksikköä tuli paikalle. Vedet imettiin isolla pumpulla ja sieltä avaimetkin löytyivät. Kiitos palomiehet!
Muuten olisin joutunut odottamaan viikkokaupalla Ranskasta uusia avaimia. Avaimet piti avata ja kuivata, vettä oli mennyt sisälle sen muutaman tunnin aikana, jotka ne kaivossa olivat. Kiitos Mikko H, joka kuivasi ja varmisti että ne toimivat vielä! Mutta suvun kanssa sovittu yhteinen lounas jäi väliin.
Elokuussa palasin Barcelonaan. Päivä oli kuuma ja saavuin nuutuneena kotini etuovelle. Ensimmäiseksi kylmää juotavaa! Mutta eihän siinä käynyt niin! Avaimet sukelsivat hissikuiluun. Avulias naapuri neuvoi soittamaan hätäkeskukseen. Ei, ei taas!
Enkä jaksanut ajatusta, että lähtisin takaisin kuumalle kadulle ja hakemaan vara-avaimia! Vävy sen sijaan lähti juoksulenkille ja toi avaimen tullessaan. Ja viikon kuluttua hissi oli huollettu ja kadonneet avaimet palautettu postilaatikkoon.
Lapsenlapseni oli ratsastamassa, kysyin miten meni? Kivaa, kivaa! Sitten hän meni totiseksi ja tunnusti harmistuneena turparemmit menee aina väärinpäin!
Kuulostaa tutulta.
Marja-Leena
