Junalla Moskovaan….

Nousin tähän Idän pikajunaan Lahdessa, tuhannen kilometrin ja 16 tunnin junamatka edessä. Ei aavistustakaan, mikä odottaisi matkalla tai määränpäässä viikon ajan.

Makuupaikat neljän hengen avolooseissa. Ylä- tai alapeti, mikä nyt kullekin arvonnassa osui. Miehet ja naiset samassa hytissä, jos niikseen sattui ja sattuihan se.

Vaunun toisessa päässä oli kamina, joka lämmitti vaunun ja samalla venäläinen junaemäntä keitti siinä tsaikaa. Tarjoilu oli taukoamatonta. Kauniit lasit olisin voinut ottaa itselleni, vaikka tsaikakin oli hyvää. Terästettynä hän toi sen tarjolle kahden suuren sokeripalan kera. Erinomaista! olisi Muumipappa sanonut.

Pysähdys Pietarissa. Ilmoitettiin lähtöaika. Voisi jaloitella. Päätettiin käydä asemalla, mutta öinen näky veti hiljaiseksi. Väsyneitä virkailijoita ja matkustajia. Palaamme junalle aiemmin kuin oli tarkoitus, mutta sitä ei näy missään. Lopulta se löytyy muutaman raidevälin takaa ja juna lähteekin jatkamaan matkaa ennen ilmoitettua aikaa!

Kamiina tuprutti sisään ja ulos. Valkoiset lakanat olivat aamulla noen pilkuttamat. Mutta eipä matkalaisetkaan olleet enää yhtä freesejä kuin astuessaan junaan.

Hotelli Metropol aivan Moskovan keskustassa shamppanja-aamiaisineen oli unohtumaton kokemus. Ennen vallankumousta rakennettu hotelli oli aristokraattinen ja sen aamiaishuone suihkulähteineen vertaansa vailla!

Moskovan metroasemat tekevät vaikutuksen monellakin tavalla. Venäjää taitamattomana vedin hätäisen johtopäätöksen, ettei ole ihme jos näkee humaltuneita, kun automaateissakin myydään niin sanotusti miestä väkevämpää: Voda – yksi pieni kirjain puuttui ja se olikin vettä!

Tulomatkalla haitari soi, kun pari suomalaisturistia oli investoinut viimeiset ruplansa kymmeneen soittopeliin.

….tai Pietariin

Jos ei kiinnosta matkustaa Moskovaan saakka, pääsee Allegrolla tai bussilla Pietariin. Nevan risteilyllä nautit kansantanssista ja tarjoilusta. Pietarissa hotelli Moskovan ikkunoista seurasin kuin varmistaakseni, että todella kaikki Nevan sillat nostetaan ylös joka yö. Silloin laivat seilaavat Suomenlahdelta kaupunkiin. Näin tapahtui minun vahtivuorollani: nosto kello kaksi yöllä ja lasku viiden-kuuden aikaan aamulla. Kannattaa varmistua olevansa ennen nostoa sillä puolen, missä hotelli on!

Iisakin kirkko, Eremitaasi, Katariinan palatsi ja Meripihkahuone, Pietarhovi jne. Pietarin ja Paavalin linnoitus kiinnosti, mutta yli viisi miljoonaisessa suurkaupungissa on niin paljon kiinnostavaa ettei ehdi joka paikkaan viidessä päivässä.

…..ja Miamiin

Penn Stationilla kuhisi: matkustajat kiiruhtivat junaan, saattajia oli yhtä paljon kuin matkustajia. Laiturilla vilkutettiin. Tohinasta huolimatta, näin vain veturin – se oli massiivinen! Niinhän sitä sanotaan, että Amerikassa kaikki on suurta. Juna oli pitkä, ja niin oli matkakin.

Amtrak-junamatka New York Citystä Miamiin kestää lähes 30 tuntia. Juna halkoo maisemia Marylandin, Pohjois-Carolinan, Jacksonvillen ja Orlandon kautta lopulta Miamiin. Miksi junalla 2500 kilometriä, minulta kysyttiin? Koska persialaiskissa ei voinut lentää, niin vaihtoehdoksi jäi matkustaa kaksi yötä junalla.

Ensimmäisenä iltana puen Nanson raidallisen yöpuvun. Yöpuku vaihtuu päivävaatteisiin, mutta silti päivärytmi menee sekaisin ja ikkunasta tuijottaminen puuduttaa. Ravintolavaunussa on tarjolla pikaruuasta alkaen kaikkea. Sängyssä loikoilukin pitkästyttää.

Pysyttelin hereillä junan viilettäessä Floridan suoaluetta. Jos vaikka juna kaatuu alligaattoreita kuhisevalle suolle tai se pitää evakuoida ja jäädään tänne niiden saartamaksi? Pitikin lähteä junaan! Muuten olisi ihan mukavat oltavat.

Kun lähtee noin kauas, voi unohtaa ranskalaisen visiitin. Viivyin Miami Beachillä melkein puoli vuotta. Tuona aikana näin taskurapujen lähtevän liikkeelle ennen nousuvettä kuutamoisena iltana ja täyttävän kadut, jotka näyttivät siltä kuin huojuisivat. Rikki mennessään ravut narskuivat auton pyörien alla. Niitä oli tuhansia myös Supermarketin parkkipaikalla.

Näin meressä tornadoja ja delfiinejä. Tutustuin lähietäisyydeltä Man-of-War eli Portugalinsotalaivat-meduusoihin. Ja koin hurrikaanin voiman, ja pelon jolla siihen siellä suhtauduttiin, kun nousuvesi hipoi talon nurkkia. Lopulta päivien päästä ikkunasuojat siirrettiin syrjään, myrskyn jäljet korjattiin ja siivottiin. Neljän viiden metrin nousuvesi laski ja rannalle jäi vain hain poikanen.

Eräänä päivänä päätinkin noutaa postit. Onneksi tajusin tilanteen salamana, kun iso letukka pysähtyi kohdalleni ja ovet lensivät auki. Kaksi mustaa huumehörhöä kintereilläni pinttelin pihan kaktusviidakon läpi. Silloin tajusin, mihin turvamiestä tarvitaan.

Kaikista etelän ihmeellisyyksistä huolimatta unohtumattomin juttu oli, kun talonmies tuli sanomaan minulle: tule katsomaan Suomessa rakennettua laivaa, se tulee neitsytmatkallaan Miamiin. Loistoristeilijä oli täydessä valaistuksessa ja liputettu, sen valot loistivat iltahämyssä. Katsoimme ulapalle ja seisoimme hiljaisina, kun se majesteettisesti lipui satamaan. Näky oli taianomainen, risteilyalus oli MS Song of Norway. Koti-ikävä humahti päälle.

Marja-Leena