Kauppareissut eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Kassan vieressä oli korillinen tarjoustuotteita ja ajattelin ostaa siitä paketin leivonnaisia. Kun laitoin ne tiskille, myyjä pani ne takaisin koriin, hiljensi ääntään ja kuiskasi Ne ovat liian kalliita! Tulipa hyvä mieli: näin pidetään huolta asiakkaista.

Toisena päivänä toisessa kaupassa kassaneiti sanoi edellä olevalle asiakkaalle laskun summan 30,24 €. Niinkö paljon, nurisi täti? Kassa sanoi asiantuntevasti: Teillä on kalliita ostoksia, mustekala on kallista! Mutta että näin paljon, jatkoi täti. Parempi että tuhlaatte rahanne täällä kuin muualla, kuului rauhallinen vastaus. Kun täti kaivoi rahoja pienestä kukkarostaan kädet täristen, neuvottiin kassalta ystävällisesti: Ottakaa ihan rauhallisesti, jos hermostutte, että ainakaan löydä rahoja!

Yleensäkin kaupassa käynti on tosi mukavaa, varsinkin kun kassalla saa kuulla: Kultaseni ottaisitko vielä jotain muuta? Ensi alkuun tämä puhuttelutapa pysäytti, nyt sitä kaipaa, jos ei kuule.

Kulman hedelmäkauppias vuorostaan katsoi pitkään kulmiensa alta ja huomautti: Tiedän ettet ole espanjalainen! En vieläkään tiedä, oliko kyseessä kohteliaisuus vai ei, mutta koska häneltä saa parhaat ja tuoreimmat taatelit, käyn ostoksilla viikottain.

Kuukausikaupalla lähdin iltapäivällä ulos ostoksille mielessäni ihanat butiikit täynnä kenkiä ja vaatteita. Sermit oli vedetty eteen, espanjalaiset olivat lounaalla! Kuljin tupaten täynnä olevien ravintoloiden ohi, joista kantautui ihana ruuan tuoksu, mutta kadut olivat hiljenneet. Lounas on äärimmäisen tärkeä ja ruoka yleensäkin. Leipomoiden ei tarvitse mainostaa, niistä kantautuu kadulle vastustamaton tuoksu kutsuen herkkujen ostoon (lankean vain harvoin, öh…).

Taloni alakerrassa on mahtava pieni lihakauppa, joka on aina niin tupaten täynnä, ettei siinä mahdu ohittamaan, mikä saa aikaan espanjalaisittain harvinaisen paljon konfliktia, joka johtaa kiivaaseen sananvaihtoon ja elehtimiseen. Alkuun olin kaikkien tiellä ja edessä (guapa, voisitko väistää), kunnes opin liikkumaan yhtä sulavasti tungoksessa kuin vakioasiakkaat. Olenkin huomannut, että espanjalaisten mielestä pahinta on, jos ei huomioida toisia. Metrossa nuori mies tarjosi käsivartta rappusissa ja ilmaisi suurin elkein hämmästyksensä, eikö kukaan ole auttanut teitä? Ja etenkin, kun kyse on lapsista, kiiruhtavat lähellä olijat viivana apuun, kun jotain sattuu.

Onko sinulle tapahtunut jotain hullunkurista ostoksilla käydessä? Lukisin mielelläni kommentteja!

Marja-Leena