Maaliskuun narutukset

Maaliskuun narutukset

Taikuutta ilmassa

Ensimmäinen kevätkuukausi maaliskuu! Tosin espanjalaisten mielestä kevät alkaa vasta kevätpäiväntasauksesta 20. maaliskuuta, sanoo Anna-Stina. Turussa ei ole ollut lunta viikkoihin ja nurmi on paikoin viheriöinyt koko talven ja tällä viikolla on kunnon lämpölukemat! Ihanaa!

Suomalainen taikuri Markus Tervo on päässyt esiintymään amerikkalaiseen Fools Us -tv-ohjelmaan. Taikuriammattilaisten arvostama Penn & Teller -ohjelmaan pääsevät vain parhaat temput ja sellaiset, joiden taikaa tuomarit eivät ole saaneet selville.

Markus Tervon kahvitemppu on huikea, ja lisäksi hän taikoo kahvin lisäksi kanelipullan tuomarille ja saa ylistävät arvosanat ja kehut tyylikkyydestä. Lisäksi tuomareihin teki vaikutuksen, että kahvi tuoksui heti, kun Markus valmisti sen! Samalla Markus mainosti suomalaista terveydenhuoltoa ja koulutusta unohtamatta, että olemme maailman onnellisin kansa – ja viittasi suomalaisten salaiseen aseeseen: kahviin.

Oletko lukenut juttuni, jossa kerron kuinka tärkeää kahvi on meille suomalaisille.

Kulttuurinnälkään

Kolme teatteria Lilla Teatern, Åbo Svenska Teater ja Wasa Teater ovat tehneet yhteistyötä ja sen seurauksena syntyi musikaali Katrina. Vuonna 1936 ilmestyi Sally Salmisen esikoiskirja, johon musikaali perustuu. Ahvenanmaalla, Vårdössä Katrina joutuu tuon tuostakin lähes toivottamaan tilanteeseen, kuten – ainoa lehmä, joka elättää perheen, kuolee tai hän uppoaa kevätjäihin pienen Sandra-vauvan kanssa kohtalokkain seurauksin – mutta hän löytää sisäisen voimansa ja puskee eteenpäin. Katrina tekee virheitä, mutta on suoraselkäinen ja rehti nainen, jolle lapset ovat kaikki kaikessa. Katrina harmittelee, ettei pitänyt yhteyttä perheeseensä Pohjanmaalla.

Esityksen ydin on musiikki, mutta jotkut upeat lavasteratkaisut saivat suorastaan nauramaan, kuten se että merikapteenit jymistelevät näyttämöllä pelkkinä komeina, kiiltävinä saappaina. Nerokasta!

Olimme Pirkko-Liisan kanssa katsomossa, tietysti kahvittelimme ennen sitä ja nostatimme tunnelmaa. Siitä olikin kauan, kun viimeksi kävelin sisään Åbo Svenska Teatteriin Turun torin laidalla. Rakennus on niin sisältä kuin ulkoakin vanhanaikaisen viehättävä. Rentouduin ja nautin esityksestä niin paljon, että pää oli ihan tyhjä esityksen jälkeen. Kaikki arkipäiväiset asiat unohtuivat. Luettelo tämän kauden musikaaleista.

Uuden pelin viehätys

Pickleball on nopeimmin kasvava liikuntamuoto monissa maissa. Pickleball on kuin yhdistelmä useista palloilulajeista. Pelaajia voi olla kaksi tai neljä. Kenttä on samankokoinen kuin sulkapallon nelinpelissä, pelin säännöt muistuttavat tenniksen sääntöjä. Maila on kevyistä materiaaleista muotoiltu kennorakenteinen, mutta kovapintainen kuten pöytätenniksessä.

Peli vaikuttaa helpolta ja kevyeltä, siksi se sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille ja sitä voi pelata millaisessa asussa tahansa. Peli rantautui ensin Espooseen, mutta nykyään pelipaikkoja löytyy ympäri maata. Turussa vuoroja voi varata ainakin Manhattan Sport Centerissä.

Minulla sana pickle kääntyy suomeksi suolakurkku – ehkä sillä on muitakin merkityksiä.

Kevään merkit

Tarkoitus on ollut tehdä sitä sun tätä, mutta en ole saanut mitään aikaan. Mulla on vissiin liikaa vapaata. Näin runoili ystäväni Jyväskylästä. Tätä on liikkeellä, varokaa tartuntaa!

Hyvää naistenpäivää Sirpalle ja kaikille muillekin!

Marja-Leena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *