Satamassa kumisevat laivojen sumutorvet.
Piha-alueen rakennuksella on joka aamu seitsemän aikaan työmaakokous ennen kuin porukat hajaantuvat. Kuuluu viron lisäksi muitakin vieraita kieliä.
Lähden aamuvarhaisella ajamaan Hirvensaloon. Usva ei ole edes haihtunut. Notkelmassa kaksi peuraa nostaa päätään ruohikosta auton äänen häiritessä aamun rauhaa. Mutta seuraavan mäen päällä on toiset kaksi, ja ensimmäinen puikkelehtii vikkelästi auton edestä, toinen kääntyy onnekseni takaisin.
Tänään peuroja ilmestyi tontille syömään isotuomipihlajan vielä vihreitä lehtiä. Kauniita eläimiä, joita on ilo katsella ja kuvata, mutta kyllä ne puutarhassa selvää jälkeä tekevät.
Niille ei voi tehdä niin kuin me siskon kanssa lapsena tehtiin kyläilemään tulleille vieraille, joista ei pidetty: laitettiin takin taskuun sukkapuikkoja. Äiti varmaan ihmetteli, minne puikot hävisivät! Mielipiteensä voi kertoa monella tavalla, vai mitä?
Kuuntelen aamuisin hyvässä seurassa espanjan kielistä lastenohjelmaa Pocoyo en español. Se on loistava kieliohjelma, josta on iloa aikuisellekin. Ihanat hahmot.
Sitten ulkoilua syksyn alati vaihtuvassa säässä, jos tulee vaikea hetki Herra Hakkaraisen pastillit pelastavat tilanteen kuin tilanteen!
Tilasin merikarhu-veljeni suositteleman ekirjan Fernando Aranburu: Äidinmaa. Kirjaa voi sanoa sukutarinaksi, mutta myös kertomukseksi ystävyydestä, jota varjostaa Baskimaan väkivallan vuodet. Äänikirjana sen kesto on yli 20 tuntia. Sivuja kirjassa on 664! Loistava kirja, olen loppusuoralla, mutta toivoisin sille jatkoa!
Tänään on askeleita jo niin paljon, etten lähde kiipeämään Kakolan rinteeseen vaan nautin kotona olosta ja hyvästä kirjasta! Uusi kirjaidea puskee jo päälle: Austin Kleon – Varasta kuin taiteilija. Mutta sitä ennen eräs kiinnostava kirja on kiikarissa ja tarjoaa jännitystä Karin Slaughter: Menneisyyden jäljet.
Mukavaa kirjasyksyä.
Marja-Leena