Korjaa reki kesällä ja kärryt talvella
Joka tapauksessa talveen on täytynyt varautua jo paljon aikaisemmin kuin vasta auton renkaiden vaihdossa. Sotauutiset, sähkön kallistuminen ja sähkökatkoihin varautuminen, pilkkeiden ja klapien osto varalle, kotivarastojen täydentäminen, ym. Tämä kaikki on nyt totista totta. Kuulin juuri, että poikani oli ostanut pöytätietokoneeseen akun sähkökatkojen varalta. Toisin on kannettavan tietokoneen idea, sitähän voi käyttää reissatessa, koska se toimii myös akulla.
Menneet kaksi viikkoa on ollut melko kiireisiä. Pakkasyöt saivat renkaiden vaihtoon etuajassa. Taidan olla etelänihminen, kun pelkään niin mustaa jäätä tai sitten sen aiheuttamat menneiden vuosien murheet ovat olleet niin pelottavia. Kun kuskista tulee matkustaja, etkä tiedä milloin pyörät saavat pitoa tiestä vai saavatko….
Neulelehdet ovat levällään, kun loppukesästä alkanut sukkabuumi on kestänyt ja jatkuu vaan…
Kultturia ja seuraelämää
Turun kaupunginteatterissa on meneillään Hiljaiset sillat -musikaali. Odotin kovasti tätä lähes kolmen tunnin mittaista rakkaustarinaa ja sitä, että saisin kuulla Maria Ylipään laulavan, mutta yllätys, yllätys – ei hän ollutkaan lavalla, vaan varahenkilö Anna-Maija Jalkanen. Olen lukenut Robert James Wallerin romaanin (The Bridges of Madison County) ja katsonut Clint Eastwoodin ohjaaman elokuvan ja vielä piti lähteä musikaaliin. On se niin ihana tarina. Helsingin kaupunginteatterissa Francescan osassa säkenöi Merja Larivaara ja Robertina Kari Heiskanen. Turussa Robertin osaa esittää Jonas Saari.
Tapasin kivoja ihmisiä tauolla lämpiössä. Vieressäni istui ikinuori, autoileva 88-vuotias nainen, joka matkustelee ja tarinoi hyvällä huumorilla.
Turun yliopistolla taas pääsin nauttimaan kahdet läksiäiskahvit yhden viikon aikana. Olimme olleet saman tiimin jäseniä ties kuinka monta vuotta. Kuohuviiniä, puheita ja lahjoja, naurua ja halailua. Otettiin valokuvia ja vannottiin yhteydenpidon jatkuvan edelleen. Ylioppilaskunnan laulajat, miten kaunista! Ja hyvin nostalgista ja hämmentävää. Täällä olin aloittanut nuorena opinnot, kulkenut vuosikausia, nämä käytävät ja tenttisalit olivat tuttuakin tutummat! Kuin aika olisi pysähtynyt. Tai kadonnut.
Edellisellä viikolla me jo aiemmin työuran yliopistolla päättäneet katsastimme saneeratun yliopiston päärakennuksen, tietokirjailija Tuula Vainikainen piti kirjaesittelyn, kahviteltiin ja meitä kävi tervehtimässä yliopiston rehtori Jukka Kola.
Myyttinen tarina New Yorkista
Jos pidät maagisesta realismista, tässä sinulle oivallinen teos Mark Helprin Talvinen tarina (Winter’s tale),1983. Romaani sijoittuu Manhattanille ja sen lähiympäristöön. Newyorkilaisille tarina on varmasti kiehtova, sekä sijaintinsa että sen vuoksi, että se käsittää koko 19. vuosisadan. Vaikka kirjan ilmestymisestä on noinkin kauan, se tuntui tuoreelta ja ajattomalta. Miten jollain on noin laaja sanavarasto, luonnonilmiöiden ja ihmisluonteen kuvaus on aivan käsittämätöntä upeaa!
Saunominen on trendikästä
Yksi asia minua ihmetytti Talvinen tarina -kirjassa, ne jutut saunasta. Kirjassa on melkein 900 sivua, joten en löytänyt siteerattavaa kohtaa, enkä aio lukea ihan heti uudelleen! Mutta tuli vaan mieleen, ovatko norjalaiset olleet kirjailijan sauna-asiantuntijoina? Ehkä Helprin ei tuntenut ketään suomalaista. Tuli vähän samanlainen tunne, kun aikoinaan lähetimme työkaverin kanssa eräälle amerikkalaiselle kirjailijalle palautetta, kun hän väitti teoksessaan, ettei Suomen kielessä ole yhtään kirosanaa. Heppua oli jymäytetty oikein kunnolla!
Katsoin taannoin norjalaista tv-sarjaa Jälkiloiste (Etterglød), siinä Ester meni ystävänsä kanssa keskellä kaupunkia olevaan hirsihökkeliin, oven päällä luki isolla SAUNA. Siellä he sitten istuivat isossa löylyhuoneessa ja löivät vettä kiukaalle kummankaan hikoilematta. Tuli vaan mieleen, etteivät noin suuri löylyhuone ja noin pieni kiuas mitenkään saa aikaan kunnon löylyjä. Samanlainen höyryhuone kuin monissa maissa on uimahalleissa! Pitihän sinne löylyhuoneeseen mahtua myös kuvausporukan…!
Aiemmin näin tv-sarjan, jossa brittiläinen Michael Portillo matkasi junalla ympäri Eurooppaa seuraamalla vuodelta 1936 peräisin olevaa Bradshaw’s Continental Handbook -opaskirjaa. Hän pistäytyi myös Ruotsissa, jossa Tukholmassa hänelle esiteltiin saunan saloja.
Joka tapauksessa Suomen ensimmäinen kohde Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa on Suomen saunaperinne, se allekirjoitettiin 2013.
Saunominen on nykyään niin makeeta! En vaan ole tiennyt, että siitä on tullut NIIN salonkikelpoinen ja suosittu seurustelumuoto muuallakin. Hienoa!
Hyvää syksyn jatkoa!
Marja-Leena
