Hengästyttävä kauppamatka

Linnakaupungin osassa aamuaurinko herättää makeasti nukkuneen

Säleikköjen takaa auringonsäteet osuvat suoraan silmiin. Hiljaiselta kuulostaa talossa ja kadulla. Missä kaikki ovat? Autojen ääni kuuluu vaimeana.

Turun linna

Aamukahvia juodessa viimeiset pisarat kauramaitoa valuu kahvikuppiin. Päätän lähteä Supermarkettiin. Espanjassa mitä pienempi kauppa, sitä isommilla kirjaimilla luki SUPERMERCADO.

Otan pyörillä kulkevan Rolser-kauppakassin mukaani. Olen hyvin kiintynyt siihen, koska tavaroita ei tarvitse kantaa käsissä. Lähdemme siis kauppaan jalan.

Polkuni risteää tasoylikäytävän kanssa

Muutaman kymmenen metrin päässä pysähdyn puomien taakse, kun Helsingin juna tulee satamasta. Sen mentyä jatkan ylös Kakolanrinnettä. Kyllä tuntuu jaloissa ihanalta. Laskeudun serpentiinipolkua alas förille. Makeaa!

Aura-joki

Förin ja funikulaarin kyydissä

Förillä (ilman aikataulua Aurajoen yli liikennöivä kevyen liikenteen kaupunkilautta) joen yli kauppaan, se saapuukin sopivasti laituriin ja puksuttaa taas pian Aurajoen toiselle puolelle. Tämä supermarket on ihanan raikas ja näyttää niin huolitellulta. Löydän kauramaitoni – Planti sen olla pitää – ja sitruunakakun, joka on suosikkini! Mutta hinnat!

Takaisin förin keinuvaan kyytiin. Ja sitten painavan, vaikkakin pyörillä kulkevan kauppakassin kanssa Funikulaarin kyytiin. Ensin sen ovet aukeavat toiselta puolen kuin missä olen. Kiiruhdan sinne. Sitten ne aukeavatkin toiselta puolen. Eikun takaisin. Turkulaista voimistelua.

Tämä on ensimmäinen kyytini tällä vempeleellä. Kakolanrinteen huikeat näköalat avautuvat eteeni!

Kakolan myymala

Kakola

Kakolan myymälä näyttää kiinnostavalta. Kiertelen sisäpihalla ja huomaan, että täällä on kahvila, jossa tarjoillaan juureen leivottuja makeita leivonnaisia ja leipää. Nyt en ehdi sinne, mutta käyn varmasti vielä. Ja ostan myös taikinajuurta. Se maksaa 15 e/purkki.

Sanotaan, että Kakolan rinteeltä vei 20 vuotta tulla alas, viitaten Kakolan pitkään historiaan vankeinhoitolaitoksena. Monet lenkkeilijät ovatkin valikoineet rinteet osaksi kuntoilua. Aion peesata, mutta vähän rauhallisemmassa tahdissa. Lopuksi päätän laskeutua oikopolkua metsikön kautta Annankadulle. Siellä on vanhat kiviportaat ja puunjuuria, joista rullakassini ei pidä. Metsikössä nuorehko kaveri seisoo sytyttämänsä nuotion äärellä. Pian olen jo Annankadun päässä, josta jatkan kotiovelle kävelytietä.

Marja-Leena