Marraskuun viimeisenä lauantaina tavattiin työporukan Tiina, Pirkko-LIisa ja Leena kanssa perinteisessä pubikulttuuri-ympäristössä Aurakadun John Scott’s. Valtavasti ihmisiä, osa seurasi jalkapalloa, toinen puoli pubin väkeä jääkiekkoa. Me päivitettiin kuulumiset, omat ja yliopiston. Kuusi tuntia oli vain nopea vilahdus. Ruoka oli kohtuuhintaista ja hyvää, juomista en sano mitään!
Alkaa olla vuoden pimein aika. Kannatta käväistä Vanhalla Suurtorilla ja Brinkkalan pihalla. Siellä on joulun alus viikonloppuina toripöydät pullollaan herkkuja, glögiä ja paikallisten valmistamia käsitöitä. Muistan kuinka erään projektin aikana puolalainen pariskunta maisteli joka pöydässä glögiä ja tarjosi sitä koko seurueelle. Oli pimeää, joulukoristeet ja rakovalkeat kajastivat hieman tunnelmallista valoa – tuli mieleen olisikohan yhtä pimeää kuin ammoisina aikoina.

Tuomiokirkko suljetaan helmikuussa saneerauksen ajaksi, jonka on suunniteltu kestävän kolmisen vuotta. Kivikirkko on rakennettu suurimmaksi osaksi keskiajalla. Työ valmistunee Turun 800-vuotisjuhliin.
Joulumaa-konsertti
Heti Tuomiokirkon ovella oli juhlava vastaanotto ja sen myötä virittäydyttiin kuuntelemaan konserttia. Nuori seuralaiseni Alexander asettui istumaan ensimmäiseen vapaaseen paikkaan, joka oli aivan takarivissä. Laulu-miesten taiteellinen johtaja Matti Hyökki johti konserttia, frakkipukuiset laulajat marssivat hiljalleen käytävää pitkin kohti alttaria laulaen Kulkuelaulua 1400-luvulta. Kuulimme Sibeliuksen viisi joululaulua, Z.Topeliuksen sanoituksin.

Isänmaallinen tilaisuus
Turun kaupunki tarjoaa itsenäisyyspäivänä kuudes joulukuuta juhlakonsertin kaupunkilaisille. Lippujen nouto on vaivan arvoinen ja jonotuksen palkaksi saa vielä kuuman glögitotin piparien kera.
Tänä vuonna Turun filharmonisen orkesterin solistina on Maria Ylipää. Turun filharmoninen orkesteri juhlii itsenäisyyspäivää viimeisen kerran Aninkaistenmäellä. Joen toisella puolella valmistuu loppukeväästä konserttitalo Fuuga, josta tulee orkesterin uusi koti.
Ennen konsertin alkua tarjoillaan leivoskahvit. Ohjelma on tietenkin vaikuttava ja se alkaa Sibeliuksen Finlandialla, jonka jälkeen kuullaan pormestarin puhe. Sen aikana voi vaikka hymyillen ajatella italialaisen alkuperän omaavaa laulua, jossa on Juha Vainion nerokas sanoitus nimellä Kylähäät:
Pormestarille tietä antakaa
Nyt kuullaan juhlapuhujaa
Hän puhuu aina asiaa
Ei siitä kyllä selvää saa
Mut silti kaikki taputtaa

Konsertin jälkeen nautitaan porukoiden kanssa kalkkunalounas viime vuoden tapaan. Sitten alkaakin jo joulun odotus!
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!