Jännitystä joulun alla

Jännitystä joulun alla

Kaikki on lumen peitossa!

Näin huudahti espanjalainen ystäväni, kun lähetin hänelle kuvia lumisesta Turusta. Itse hän asuu Barcelonassa ja oli juuri tullut reissusta. Hän matkusti ystäviensä kanssa bussilla, joka lähti lauantai-iltana kohti Madridia, viettivät kokonaisen sunnuntai päivän perillä ja bussi lähti takaisin myöhään illalla. Hän matkustelee Espanjaa ristiin rastiin, eikä ole kokenut elämää talven keskellä.

Eilen olikin todellinen Siperian talvi: tuuli tempoi lunta ja siivitti matkaani, kun kävelin Puutarhakatua Mikaelin kirkkoon joulukonserttiin. Pakkanen pureutui poskiin, mutta lammasrukkaset pitivät kädet lämpimänä.

Joululotto El Gordo on miljardilotto

Ystäväni kertoi ostaneensa myös joululoton Loteria de Navidad. Se on maailman toiseksi vanhin raha-arvonta. Arvonta on suoritettu joka vuosi joulukuun 22. päivänä aina vuodesta 1812 lähtien. Tästä puhutaan kaikkialla. Se on Espanjan suosituin ja maailman suurin lottoarvonta. Jokainen arpa on jaettu osiin. Yksi osa maksaa 20 euroa.

Nykyään suurin osa arvoista myydään internetissä, mutta sitä voi pelata myös kioskeissa. Joululottoa kutsutaan nimellä El Gordo (Paksukainen) ja sen arvo on tänä vuonna yli 2 miljardia euroa. Päävoitto yli 4 miljoonaa.

Arvontatilaisuus on Espanjassa kansallinen juhlahetki ja sitä seuraavat kaikki kynnelle kykenevät televisiosta. Arvonta on melko monimutkainen tapahtuma ja kestää tuntikausia. Arvonnan aikana madridilaisen koulun lapset hakevat kahdesta arvontamyllystä arvottuja rivejä ja laulavat ne liveyleisön edessä. Joten kyseessä on todellinen show, joka voi kestää kuusi tuntia!

Voittoluokkia on vaikka kuinka paljon. Koska pelaaja valitsee El Gordo -lotossa 5 numeron sarjan, 0-9 numeron väliltä, voittajia saattaa olla tuhansia. Arvontaa valvovat viralliset valvojat. Arvontaan voi osallistua myöskin muut kuin paikalliset.

Olen osallistunut itsekin ja muistan, kun jännityksellä odotin tulosten päivitystä, kun seurasimme arvontaa RTVE-kanavalta.

Koska matkusteleva ystäväni oli ostanut kavereidensa kanssa kaksi arpaa tänä vuonna, saattaa olla, että minäkin osallistun!

Marja-Leena