Karnevaalit Barcelonassa

Se iski tajuntaani maanantaina, kun lapset lähtivät kouluun jaloissaan eri paria olevat kengät. Mitä? Taasko on karnevaalit? Vasta olen toipunut loppiaisen loputtomista kulkueista ja rummutuksista, kun jo taas alkaa. On tässä välissä ollut myös pienempiä huvituksia, mutta tätä kestää kuulemma viikon ja viikonlopun yli. Maanantaina oppilaat laittoivat kouluun kengät eri paria, seuraavana päivänä jonkin urheiluasun tai sitä muistuttavan, sitten laitetaan jotain hullua päähän ja torstaina yöpuvut ja perjantaina räjähtää koko kaupunki.

Osa oppilaiden vanhemmista on myös laittautunut, eräs lääkäripariskunta on sonnustautunut Luolamies-asuihin. Jalan karvoitukset ovat aidot.

Tässä välissä en malta olla kertomatta, kun vanhempieni kotipaikkakunnalla oli rinkelileipomo. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista, mutta ne leipuritytöt! Toinen oli värjännyt tukkansa blondiksi ja toinen pikimustaksi.

Olin niiden onnekkaiden joukossa, jotka pääsivät todistamaan heidän valmistautumistaan illan tansseihin. Toinen laittoi kahdeksan ja toinen seitsemän alushametta. Niissä oli vanteita ja mitä lie ihmeellisyyksiä. Me kateelliset saimme äänestää mitä pistivät päällensä. Ei ole niiden tyttöjen voittanutta! Päihittävät minkä tahansa tämän päivän karnevaaliasun.

Ja ne leipurityttöjen meikit! Kerran ostin samat meikit kuin Michael Monroe kertoi käyttävänsä. Todella laadukkaita tuotteita. Niiden salaisuus on tallentuneena muistikirjaani, kun vain muistaisin missä kirja on!

Takaisin Espanjaan: täälläkin on työporukoilla ja koulun oppilaiden vanhemmilla omat WhatsApp-ryhmänsä, joissa keskustelu käy herkeämättä. Sitä kautta tiedetään omat ja toisten tulemiset sekä varsinkin kekkerit. Kaikkea kommentoidaan ahkeraan.

Jokaisessa korttelissa on omat tapahtumat. Ja väkeä riittää. Kaupunginosittain ilmestyy myös juhla-aikatauluja, joita posti jakaa laatikoihin. Kaikkiin kemuihin löytyy innokkaita juhlijoita.

Kulkue kulkee pitkin Avinguda Meridianaa, kiertelevät puiston halki ja koulun johtaja pysäyttää liikenteen, häntä on vaikea tunnistaa, kun tukka hapsottaa eri väreissä joka suuntaan. Mikä hahmo on kyseessä? Opettajat ovat pukeutuneet dalmatialaisiksi.

Pation korokkeella ovat klovni ja jokin muu hahmo sekä sekopäinen orkesteri. Parhaan asun kilpailun voittaa eräs keski-ikäinen mies Teräsmies-asullaan. Yläpuolella asuvat ovat linnoittautuneet asuntoihinsa ja peittäneet sermeillä ikkunat – meteli on korvia huumaava. Ihmettelen kun vauva nukkuu vaan…

Tilapäisissä kojuissa on kasvomaalausta ja ilmapallojen jakajia sekä toisella puolella niitä mehun ja rinkelinmyyjiä..ei kuitenkaan vesirinkeleitä.

Kotimatkalla pihapuistossa on myös meluisa orkesteri sekä lohikäärme ja….paikalla ovat korttelin ihmiset vauvasta vaariin. Lämmin auringonpaiste suosii juhlijoita, mittari näyttää 18 astetta. Sorry vaan, näihin kekkereihin en enää jaksa osallistua!

Marja-Leena