Kauneuden ja mysteerien äärellä

Kauneuden ja mysteerien äärellä

Banksyn mysteeri

Turussa Telakkarannan tehdashallissa avautui keväällä englantilaisen taiteilijaneron näyttely – The Mystery of Banksy – A Genius Mind. Näyttely on kiertänyt Euroopan suuria kaupunkeja jo useita vuosia. Näyttelyssä on poikkeuksellisen laaja kattaus maalauksia, graffitteja, installaatioita ja piirustuksia, yli 200 teosta Banksyn uran alkuajoista 1990-luvulta tähän päivään.

Taiteilija paljastaa, että suhtaudumme välinpitämättömästi luontoon ja kanssaihmisiin, että käännämme katseemme pois ongelmista liian helposti. Hän puolustaa rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja vapautta. Vuonna 2010 Time Magazine nimesi Banksyn maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Epäröin, kannattaako jäljitelmiä lähteä katsomaan, koska monet alkuperäiset työt on tuhottu jne., mutta kun nuorisoketju Alexander ja Eric ehdottomasti vaativat, että lähdemme – onnittelen itseäni, että ylitin kynnyksen! Puolitoistatuntisen vierailun päätteeksi kävelimme pitkin Aurajoen rantaa yli kolme kilometriä ja vaihdoimme näyttelyn herättämiä ajatuksia samalla kun suunnistimme kauniissa kesäsäässä kirjastokorttelin kiinalaiseen buffettiin täyttämään murisevat mahamme.

Happy chopper. Helikopteri edustaa vaaraa, mutta odottamaton yksityiskohta rikkoo kuvan viattomuudellaan: helikopteri on kääritty vaaleanpunaiseen lahjarusettiin.

Eräässä teoksessa kolme lasta vannoo halpakauppaketju Tescon lipulle uskollisuutta iskulausein *Every Little Helps* (Jokainen pienikin asia auttaa). Banksyn nimeämä taulu on: Very Little Helps (Hyvin vähän auttaa).

Toisessa taulussa koekaniinina ollut rotta pitelee kylttiä, jossa lukee Because I’m worthless (Koska olen arvoton). Banksy parodioi maailman suurinta kosmetiikka- ja kauneusalan yritystä L’Orealia ja sen iskulausetta *Because you`re worth it* (Koska olet sen arvoinen).

Ainutlaatuinen näyttely on avoinna lokakuun loppupuolelle, kannattaa käydä!

Kaksi kertaa Joel – La pura vida!

Joël Dicker iskee jännitystarinaa: Villipeto. Kirjan loppupuolella saatat yllättyä, että rikolliset tulevat melkein kotiovellesi! Hmmm, mitähän Tallinnan lautalla tapahtuu…

Lääkäri, kirjailija ja ortodoksisen kirkon diakoni isä Joel. Joel Haahtela tuli tutuksi Tasavallan presidentin suosittelemana. Alexander Stubb lukee omien sanojensa mukaan kaikki Haahtelan kirjat. Enkä ihmettele yhtään! Pohjois-Italiaan sijoittuva tunnelmaltaan unenomainen pienoisromaani Talvikappeli on ihmeellisen kaunis ja virkistävä.

Juhlamessu Sagrada Familiassa

Tänään keskiviikkona kesäkuun kymmenes päivä pidetään juhlamessu Espanjan tai ehkä koko maailman kuuluisimmassa kirkossa, jota on rakennettu yli 100 vuotta. Barcelonan kadut ovat täyttyneet paavia odottavista ihmisistä. Turvajärjestelyt ovat tiukkaakin tiukemmat. Lue lisää.

Marja-Leena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *