Oppikoululaiset olivat aikoinaan koululaisten valopäitä: opettajalta piti saada suosituskirje oppikouluun. Sen sai luokaltani minun lisäksi vain Eero ja molemmat selvittiin myös pääsykokeista. Tyttölyseossa oli englannin ja ruotsin lisäksi otettava kolmas kieli, saksa oli kolmantena tyrkyllä. Vieläkin muistan pronominit, jotka vaativat datiivin aus, bei, mit, nach, zeit, von, zu tai akkusatiivin durch, fûr, bis, gegen, ohne, um, wider, vaikka en ole avannut saksan kielioppikirjaa 40 vuoteen.
Oppikoululaiselle uskottiin tehtäviä, joita koulumatkoilla piti hoitaa. Ei maalta lähdetty yhden asian takia kaupunkiin. Kerran piti käydä nostamassa rahaa. Kassalla ilmaantui ongelma, ei ilman valtakirjaa. Otin kassan ojentaman valtakirjapaperin ja menin toimiston nurkkapöytään säveltämään. Ensin isän nimi, muistin miltä sen piti näyttää. Sitten oma nimi. Kaksi todistajaa, muistan, että isän sisko oli aina yksi onnekas. Niin ja lähinaapuri Pauli oli yksi vakiotodistajista. Nytkin sai kelvata, vaikka isä ei enää kelpuuttanut häntä, kun viimeksi kirjoitti nimensä Palli.
Menin sitten luottavaisena tiskille uudestaan. Rouva katsoi minua tyytymättömänä ja harmistuneena, ja puuskahti, että ei sitä tuolla tavalla tehdä! Kotona sain kehuja asian hoitamisesta, jätin tosin kertomatta todistajaosan.
Sitten piti viedä nuorempi veli oppikoulun pääsykokeisiin, pisteitä tuli riittävästi, mutta ei mahtunut enää kiintiöön. Voi harmi! Ei tule kuuloonkaan, että veisin huonoja uutisia kotiin. Menimme torin reunalle puhelinkoppiin. Silloin ei vielä kanneltu puhelimia. Soitin Lyseon rehtorille, miten olis mahtuisiko sinne. Kyllä mahtuu, sanoo Elli, jos vain tulee saksan kielen ryhmään. Tulee se! Päätän hänen kohtalostaan sekuntiakaan miettimättä viisitoistavuotiaan tarmolla.
Veli oli vähän nyreissään vuosia myöhemmin, kun muutto Kanadaan oli edessä. Ei ollut pitkän saksan opinnoista apua, mutta saipahan opetella uuden kielen ihan käytännössä. Pikkujuttu isolle miehelle!
Barcelonassa menin ensin katalaanin kurssille. Kurssille ilmaantui porukkaa Georgiasta, Ukrainasta, Venäjältä, Liettuasta, Senegalista, Bangladeshistä, Intiasta, Marokosta…..ja Suomesta. Hyvin sekalainen joukko. Epäilyttää osaavatko kaikki edes kirjoittaa. Opettajan pitää kehoittaa joitakin tekemään muistiinpanoja. Opettajamme on kolmekymppinen Marta. Esittelyvaiheessa käy ilmi, että jotkut ovat asuneet jo monta vuotta täällä.
Edistyminen sujui, oli välitentti ja Marta oli tyytyväinen. Joskus syyllistyttiin puhumaan englantia, tai ukrainalaiset ja venäläiset keskenään venäjää. Opettaja huomautti, ettei ole venäjän kurssi! Sitten alkaa hankala jakso ihan yhtäkkiä: bangladeshiläinen Omar ei opi sanomaan peix – kala. Ja me muut sekoillaan, kun pitää valita: minäkin jo també tai – en minäkään jo tampoc. Aina menee väärinpäin ja kalabaliikki vain pahenee.
Opettaja pakkaa tavaransa ja lähtee sanaakaan sanomatta. Luuleeko hän tätä salaliitoksi? Viikolla olisi pitänyt olla kolmena iltana opetusta. Hän ei ilmaannu seuraavalla eikä sitä seuraavallakaan kerralla. Sitten tulee sijainen. Hän kertoo opettajan olevan sairaana, mitä muutakaan hän voisi sanoa. Kun kolme viikkoa on mennyt, Marta ilmestyy hymyilevänä eikä mainitse kohtausta ollenkaan.
Seuraava kurssi on Espanjan suullinen. Pakistanilaisten invaasio, kaikki kulmakunnan rouvat ovat paikalla, ja he puhuvat urdua keskenään, ja muiden kanssa kelpo englantia. Ihmettelen, miten nopeasti he nappaavat kaikki espanjankieliset sanat ja ääntämykset. Mutta vieressäni oleva kiinalainen it-insinööri, joka esittäytyy Sharoniksi lohduttaa minua sanomalla, he ovat kahdeksatta kertaa tällä kurssilla! Kaksi kertaa saa olla peräkkäin samalla kurssilla, pitävät vuoden tauon ja tulevat uudestaan.
Sharon lähtee välillä Pekingiin tekemään loppuun projektejaan, palaa viikon päästä kurssille ja sanoo, mikä helpotus päästä Barcelonaan, kun täällä on niin vähän ihmisiä. Pekingissä, kun nousee metrosta on pakko mennä ihmisvirran mukana, kääntyminen on mahdotonta!
Kerran tulen paikalle etuajassa. Olen lähes yksin erään nuorehkon pakistanislaisrouvan kanssa, kun hänen appensa ilmestyy – ilmeisesti tarkastuskäynnille. Ja tenttaa minulta kurssin yksityiskohtia, onko miniä pysynyt totuudessa. Harmittaa niin pirusti! Mutta jos näytän keskisormea, tytölle tulee vaikeuksia. Naiset ovat avopäin, mutta heti kun joku miespuolinen astuu luokkaan, he nostavat huomaamattomasti hunnun tummille kutreilleen. Eivätkä ilmoittaudu retkille.
Tällä kurssilla tehdään tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin paikkoihin sekä kaupungissa että maaseudulla. Barcelonasta reilun tunnin bussimatkan päässä sisämaahan on historiallinen kaupunki Cervera, tutustuimme mm. sen vanhaan yliopistorakennukseen.
Hienot puitteet opiskella, vai mitä?
Bussissa laulu raikaa. Venäläiset tilaavat jo aamupäivällä juomia kuppilassa. Opettaja pyörittelee silmiään, kun heille vielä lounaan jälkeenkin maistuu useampi lasillinen viiniä – venäläiset, hän puuskahtaa hyväntahtoisesti ja maksaa yllättäen kaikkien juomat ja ruuat! Täältä voit lukea lisää matkailusta Barcelonan ympäristössä.
Miten kurpitsakeitto liittyy tähän? Lähisuvustanikin löytyy monia kansallisuuksia. Tässä thaimaalaisen kälyni oivallinen ja makoisa keitto:
Kookos-kurpitsakeitto
2 pientä vihreää kurpitsaa, 4 dl kookoskermaa, 1 tl suolaa, 1 tl ruokosokeria, 1 tl mustapippuria myllystä
Kuori ja lohko kurpitsat, laita ne kattilaan ja lisää sinne kookoskerma. Anna kiehua kunnes kurpitsa on pehmennyt 15-20 minuuttia, riippuen lohkojen koosta. Surauta sitten sauvasekoittimella tasaiseksi, mausta ja nauti maukkaan leivän kera.
Marja-Leena
