Modernia ja urbaania

Paul Austerin New York trilogia vie mukanaan

espresso

Ensimmäinen pienoisromaani on Lasikaupunki (City of Glass, 1985): päähenkilö on Daniel Quinn, joka kirjoittaa jännitysromaaneja salanimellä William Wilson. Quinn tunsi, ettei osannut muuta. Hän oli menettänyt vaimonsa ja poikansa viisi vuotta aiemmin; tragedia vei myös Quinnin elämänhalut. Hän oli eksyksissä.

Oli myöhäinen ilta, kun pöytäpuhelin soi. Soittaja kysyy Paul Austeria – Paul Austerin etsivätoimistosta. Quinn katkaisi puhelun, vakuutettuaan hätääntyneelle ettei hän tuntenut ketään sen nimistä. Puhelin soi taas seuraavana yönä, mutta kuudennen soiton jälkeen soittaja katkaisi. Seuraavana yönä Quinn oli valmis. Mutta puhelin ei soinut eikä seuraavanakaan yönä. Mutta toukokuun 19. päivä puhelin soi jälleen ja Quinn tiesi, että soittaja oli sama muukalainen. Tällä kertaa Quinn ei epäröinyt. Vihdoinkin löysin teidät, sanoi huojentunut ääni – minä tarvitsen apua – on suuri vaara!

Pyöreä kirjahylly

Toinen pienoisromaani on Aaveita (Ghosts, 1986): yksityisetsivä Blue saa erikoisen toimeksiannon. Hänen on varjostettava miestä nimeltä Black. Hänelle vuokrataan asunto vastapäätä Blackin asuntoa. Toimeksianto venyy kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Palkkashekit ja raportit vaihtavat omistajaa. Viimein Blue turhautuu, hän on menettänyt oman elämänsä hallinnan ja kihlattunsa sen myötä. Hän järjestää ansan toimeksiantajalleen, mutta epäonnistuu. Blue on ikävystynyt ja leipääntynyt, hän ryhtyy taisteluun seurauksista välittämättä.

Kolmas pienoisromaani on nimeltään Lukittu huone (the Locked Room, 1986): kertojaminä saa kirjeen Sophie Fanshawe’lta. Kirje alkaa: te ette tunne minua. Sophie jatkaa, mieheni on kadonnut, eikä hänestä ole kuulunut puoleen vuoteen. Fanshawe on tarinan kertojan lapsuuden ystävä, jonka kertoja oli kadottanut jo parikymmentä vuotta sitten. Kauniin kirjeen kirjoittajan ja kertojan välille syntyy eroottinen jännite. Pian kertoja huomaa joutuneensa vangiksi Fanshawen elämään.

En ollut ennen lukenut Austeria. Voisin sanoa, että järkytyin ja olin sotkeentua itsekin hänen kiharaisiin teksteihinsä. Mihin äärimmilleen ajettu ihminen on valmis säilyttääkseen minuutensa?

Vauhdikas tarina ja myytinmurtajat

Muinaisen juutalaisen myytin mukaan maailmassa on aina 36 oikeamielistä ihmistä kerrallaan ja ilman heitä ihmiskunta tuhoutuu. Nämä 36 suojelevat meitä kaikkia, mutta eivät itse tiedä olevansa valittuja.

Vauhdikas tarina kietoutuu Kööpenhaminan ilmastokokouksen 2009 ympärille. Kun tunnettuja hyväntekijöitä löytyy murhattuna ja heitä yhdistää väkivaltaisen kuoleman lisäksi selkään tatuoitu mystinen symboli, kyse ei enää voi olla sattumasta. Poliisin neuvottelija Niels Bentzon saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä Tanskan hyvät ihmiset ja varoittaa heitä. Myös astrofyysikko Hannah Lund kiinnostuu tapauksista. Ehtivätkö Bentzon ja Lund löytää ajoissa seuraavan uhrin? Kuka loppujen lopuksi on hyvä ihminen? Jos kiinnostuit, etsi käsiisi tämä palkittu teos nimeltä Viimeinen hyvä ihminen (Den sidste gode mand, 2010 – engl. The Last Good Man). Löytyy e-kirjana ja pokkarin saa antikvariaatista.

kirjahylly kirjat pinossa

A. J. Kazinski pseudonymin takana on tanskalainen kirjailijapari Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich. Anders on tunnettu elokuvaohjaaja Tanskassa ja Jacob on käsikirjoittaja. He aikoivat ensin tehdä elokuvan aiheesta, mutta idea kantoi lopulta romaaniksi. Sen aihepiiriksi valikoitui tieteellinen ja uskonnollinen teoria, jossa poikkeuksellisesti pohditaan hyvyyden monimutkaista olemusta ja liikutaan eri puolilla maailmaa. Rikoskirjoissahan yleensä jahdataan pahiksia. Taustatyön kaksikko teki pikkutarkasti. He seilasivat Venetsian kanavia pitkin Italian poliisin kanssa ja tapasivat eri alojen asiantuntijoita kuten astrofyysikkoja, poliiseja, matemaatikkoja, lääkäreitä jne.

Luin tarinan Barcelonassa ulkonaliikkumiskiellon aikana, enkä ihmettelisi jos erikoiset olosuhteet olisivat osaltaan vaikuttaneet luomalla oivallisen taustan ja mehevää lisäjännitystä. Kirja oli loistava valinta. Se antoi myös ajattelemisen aihetta. Mitä jos emme tiedäkään niin paljon kuin luulemme?

Ajelin tänään vaihteeksi bussilla. Painoin pysähtymismerkkiä liian aikaisin, ja sanoin kuskille, että jäänkin vasta seuraavalla pysäkillä. No, niin minä vähän arvelinkin! kuului tyynesti kuljettajan paikalta. Miten niin?

Sain postissa kaksi kutsua. Toinen on TPS:n otteluun. Kiitos!

Marja-Leena