Piinaavaa jännitystä

Piinaavaa jännitystä

Voitonjuhlaa

Maailmanmestaruus jääkiekkopelit Tampereella ovat olleet melko jännittävät. Suomi on loppuottelussa taistelemassa pääpalkinnosta. Vastassa on Kanada, jääkiekon mahtimaa. Jopa pääministerimme tuulettaa viinilasi kädessä hurjasti Suomen ensimmäistä maalia. Granlund tekee jo toisen maalin tässä ottelussa. Kanada on ahdingossa lukuisten jäähyjen vuoksi ja maalivahdin loukkaannuttua kahinoissa. Katsomo kuhisee. Kimi Räikkönenkin on paikalla.

Yleensä en edes pysty seuraamaan Suomen otteluja vaan minun on ollut pakko katsoa turnaukset jälkilähetyksenä. Nyt katsoin ja kyllä se kannatti. Kamalaa, kun 3-1 tilanteesta päädyttiin tasapeliin ja kulta ratkesi vasta jatkoajalla – sudden death. Voitto tuli kotiin!

Kovaa ravattiin Solvallassa

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna ravataan Tukholman Solvallassa klassinen Elitloppet. Karsinnoissa ja finaaleissa maksetaan muhkeita palkintoja. Euroopan mestaruuden voitti tänä vuonna ranskalaisori Etonnant. Juoksu oli dramaattinen, koska voittaja laukkasi, kun kisaa oli vielä kierros jäljellä. Pääpalkinto on viisi miljoonaa kruunua eli lähes puoli miljoonaa euroa.

Olen kerran maistanut Elitloppet-viikonlopun tunnelmaa. Tuntui, että kaikkien tiet veivät Solvallaan. Katsojia oli tuona viikonloppuna yli 50.000. Pöydässämme istui yksi asiantuntija. Jännitys oli käsin kosketeltavaa. Minäkin satsasin muutaman kruunun ja voitin myös muutaman kympin. Hälyä ja kavioiden kopsetta, hevosten hirnahtelua, yleisön hermostunutta mekastusta ja kovaa kannustusta. Ruotsalaiset ovat kehittäneet tapahtumasta tosi näyttävän. Kaikki Euroopan parhaat juoksijat ovat paikalla.

Rinnakkainen tapahtuma on Elitkampen, jossa kylmäveriset kamppailevat miljoonan kruunun potista. Tässä ovat suomalaishevoset menestyneet hyvin: Viesker voitti kisan aikoinaan viitenä vuonna peräkkäin.

Suomesta on viikonlopuksi varattu koko laiva vain Classic Elitloppet risteilyväkeä varten! Laivalla on ravihenkistä ohjelmaa sekä viihdemaailman tähtiä.

Kansanjuhlaa 100 vuotta

Mutta kyllä Suomessakin on vastaavia tapahtumia: Kuninkuusravit on Suomen suurimpia urheilutapahtumia. Tänä vuonna ne järjestetään Forssassa. Olen ollut läsnä joitakin kertoja ja aina niissä on ollut hieno tunnelma. Kun samanhenkisiä ihmisiä on katsomot täynnä, mielipiteitä vaihdetaan ja uusia tuttavuuksia solmitaan.

Kuninkaaksi ja kuningattareksi kruunataan hevoset, jotka saavuttavat parhaan yhteisajan kahden päivän aikana ajetuissa kolmessa kilpailussa. Kuninkuusravit on suomalaisen raviurheilun kohokohta ja yksi maanosan suurimmista ravitapahtumista, jonka pääosassa on kotimainen hevosrotumme, suomenhevonen.

Suomessa on muitakin suuria ravitapahtumia kuten St. Michel suurkilpailu. St Michel on kansainvälinen lämminverihevosten kutsukilpailu. Mikkelissä kilpailee eurooppalaisia huippuhevosia.

Suomenhevosen kanta romahti, kun metsä- ja maatalous koneellistui sekä ratsuväki jalkautui, mutta raviurheilun ja ratsukäytön ansiosta rotu säilyi.

Kerran tv.ssä näytettiin huvittava tapahtuma raviradalta, kun ranskalaishevonen säikähti suomenhevosta. Vaalea liinaharja herätti kummastusta ranskalaisessa ja sen askeleet sekosivat.

Mitähän muita tapahtumia kesällä voisi koluta? Mihin kesätapahtumiin aiot osallistua tänä vuonna?

Pidä pihanurmikko lyhyenä

Puutiaiskausi on parhaillaan menossa. Kun ulkoilet luonnossa tai työskentelet puutarhassa, ota tavaksi tehdä puutiaistarkastus ja tarkasta itsesi ohella myös lemmikit. Vaaterulla on helpoin ratkaisu saada puutiaiset kiinni, kun ne ryömivät vielä vaatteissa tai iholla. 

Hyvää alkavaa kesää!

Marja-Leena