Torstaipäivän sääennuste on luvannut mitä todennäköisimmin taivaan täydeltä sadekuuroja. Mutta metsään mennään, kun on sovittu.
Heti aamusta kiiruhdan kampaajalle, joka on tuttuni vuosien takaa. Hänen kanssaan päivitetään hiukset ja kuulumiset. Hän ihmettelee, eikö ole harmaata tämän enempää! Ihan on omat värit päässä.
Tuli vähän samanlainen olo kuin eilisestä sähköpostista: Marja-Leena, aika pudottaa painoa! Tee jotain ylimääräisille kiloillesi ja kokeile Metaburnia jo tänään! Apua! Oh, ystävä saakin ravistella rajoja. Sitten kiireesti kotiin ja eväiden laittoon.
Saavumme kimppakyydeillä kansallispuiston parkkipaikalle. Meitä on kymmenen Turun yliopiston eläkekerhon jäsentä paikalla. Patikkaretki alkakoon!
Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee seitsemän kunnan alueella: Aura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pöytyä, Rusko ja Turku. Lähdemme liikkeelle Kurjenpesän alueelta, jossa on Metsähallituksen pienimuotoinen näyttely. Pienen metsikön jälkeen avautuu karu suomaisema pitkospuineen.
Maisema vaihtuu kitukasvuisiksi männyiksi. Pysähdymme 7 kunnan rajapyykille, jossa on työporukka korjaamassa reittiä. Miksi kottikärryt on nostettu puuhun? Tehtiin teille sadekatos!
Vedämme sadetakkeja päällemme yltyvässä kuurossa. Pariisilainen sadetakkini repeää, se ei kestä pohjoisia olosuhteita ollenkaan. Niinpä jatkan ilman sitä.
Vaelluksen puolessa välissä saavumme Rantapihaan, jossa kesäkioski on asettunut talviteloille. Istahdamme grillikatokseen syömään eväitämme. Ja tottakai tuli täytyy sytyttää grilliin.
Uusia ja vanhoja tuttuja
Tutustumme paremmin toisiimme. Koska turvavälin pitäminen pitkospuilla estää tehokkaasti kunnon keskustelun. Mistä sä muistat minut? Kyselee Anja, joka on jäänyt vuosikymmeniä sitten eläkkeelle. Yliopiston muutokset ovat jääneet mieleen, yksi muistaa yhtä toinen toista, kuva täydentyy kuin palapeli.
Myös erilaiset harrastukset pyrkivät keskustelunaiheiksi: AB on etsinyt eri lähteistä 1800-luvun karjalaisen perinteen mukaiset juhlasormikasmallit ja kutonut sormikkaat sekä julkaissut siitä kirjan.
Vesipisarat kimmeltävät männynneulasissa, kun jatkamme matkaa. Järven rannassa tuuli puhaltelee kylmästi ja puita on kaatunut järveen, ne yrittävät pysytellä vielä vedenpinnalla. Vesi näyttää mustalta. Muuttolintujen aura lentää ylitsemme. Vastaan tulee nelihenkinen lapsiperhe. Heillä on vauhti päällä! Huikkaamme tervehdykset ja ohituskaistojen puuttuessa pääsemme ohi laskeutumalla permannolle.
Sitkeästi taivallamme eteenpäin. Juuri kun sadekuuro on piiskannut läpimäräksi, ja jalat alkoivat jo kangistua, alkaa aurinko paistaa ja mahtava sateenkaari näyttäytyy kavereineen.
Patikkaretki on ollut vaivan arvoinen, Savojärvi on kierretty. Ruskan värittämä luonto ja kolmen tunnin reippailu raikkaassa syyssäässä ovat tehneet tehtävänsä.
Tänne voisi tulla toistekin, koska erilaisia reittejä on useita. Joku ehdottelee porukalle jo uutta kierrosta kevääksi. Kiitos tarmokkaille vetäjille AG ja TS!
Marja-Leena
LUE MYÖS: