Päätin lähteä ruskamatkalle Joensuuhun. Edessä on 1300 ajokilometriä.
Lähtövalmistelujen yhteydessä käy ilmi, että autoni päälle on pudotettu sementtiä. Pihapiirissäni on rakennustyömaa, ja pari muutakin autoa on samassa kunnossa. Läheinen Motor-in mainostaa olevansa MAHTAVA PESUPAIKKA. Niinkuin onkin.
Autoni antenni ei suostu irtoamaan, siksi se onkin katkennut monilla pesureissuilla, mutta täällä nuori mies tulee teippaamaan antennin jämät auton kattoon ja sanoo irrottavansa teipin pesun jälkeen. Vien laskun työmaakoppiin ja rahat tulevat tililleni muutamassa päivässä.
Olen edellisenä iltana valmistautunut matkaan. Kasannut tarvittavat vaatteet ja muita tarvikkeita. Mukana mm. kiviseinäpora, jonka olen lainannut veljeltäni. Takakontti on puolillaan tavaraa: jos sattuu tarvitsemaan.
Aikoinaan isoisä tuli Ruotsiin meille kylään ja otti rakennustyökalut mukaan, kun kuitenkin jotain laitettavaa asunnossa on. Tukholman tullista soitettiin, että hänet oli otettu kiinni ‘kun mukana oli murtovälineet’ – sorkkarauta kiihdytti niin kovasti! Piti rauhoitella, että kyllä pappa on ihan oikealla asialla.
Navigaattorini on päivittämättä, joten luotan Google Mapsin ohjeisiin. Ensimmäinen pysähdyspaikka on Forssassa, mutta ennen pimeän tuloa aion ehtiä Lahteen. Lahti on tuttu paikka kolmen vuoden asumisen jälkeen, mutta uusia teitä ja kiertoliittymiä on syntynyt tiuhaan tänne kuin muuallekin.
Lahdessa autooni lastataan puutarhalavoja, joiden määränpää on Joensuu. Ne mahtuvat juuri ja juuri takakonttiin. Hyvää kannattaa kierrättää. Tankkaan myös autoni, bensa on täällä 10 senttiä halvempaa kuin Turussa.
Ja matka jatkuu kohti Mikkeliä, jonka pohjoispuolella tietyöt hidastavat menoa. Mutta tulen Joensuuhun hyvissä ajoin ennen puolta päivää vaikka pidin tauon Varkaudessa.
Ruskan ihailua matkalla Joensuuhun
Ruska alkaa näkyä yhä selvemmin. Muuttolinnut suuntaavat kohti etelää. Taivas on aivan mustanaan auroja. Varmasti tuhansia lintuja! Puran kuljettamani lavat ja saan tilalle uuden lastin etelään kuljetettavaksi. Takakontissa on yhtä täyttä kuin tullessa.
Ajan Pielisjoen yli Karsikon kaupunginosaan. Joki on mahtava ja virtaa vuolaana. Se on leveimmillään 700 metriä ja keskellä kaupunkiakin yli 350 metriä leveä. Ei ihme, että siltoja on joka paikassa.
Kun olen viettänyt muutaman tunnin kaupungissa, ajanut Rantakylään joen reunustamaa tietä, ihaillut jokimaisemia, hakenut postin, käynyt onnittelemassa sukulaistyttöä synttäripäivänään, ostanut tuliaisiksi karjalanpiirakoita ja pyörähtänyt muutamassa kaupassa, olen valmis lähtemään etelää kohti.
Olin sopinut meneväni Pajulahteen tapaamaan sukulaisia heidän hirsilinnaansa, mutta kännykkä pimeni ja hämärä alkoi laskeutua. Ajan ohi liittymästä, josta oli tarkoitus ajaa keskustaan. Seuraava liittymä vie teollisuusalueelle, josta pääsen kivuttomasti keskustaan erään ystävällisen lahtelaisen neuvoin.
Seuraava aamu alkaa viiden kilometrin lenkillä Koiskalan metsässä. Maasto on vaihtelevaa, on nousuja ja laskuja ja vauhti on melkoinen tottuneen lenkkeilijän vanavedessä. Aamupuuro ja -kahvi maistuvat sen jälkeen.
Sitten lastataan taas autoon metsän herkkuja: sieniä ja marjoja. Ja starttaan Pajulahteen. Siellä vierähtää muutama tunti, kun vaihdetaan kuulumisia. Sitten he ohjaavat minut ystävällisesti Lahden moottoritielle.
Ajan kohti Tampereelle menevää tietä. Josta sitten erkanee Riihimäelle ja myöhemmin Forssaan. Katsoin pitkään, kun ensimmäisen kerran kehoitettiin ajamaan kohti Tamperetta. Luulin lahtelaiseksi huumoriksi! Navigointi ei näytä olevan vahvuuksiani, mutta kotiin osaan aina.
Marja-Leena
LUE MYÖS:
