Lopultakin Albert Edelfelt – 17.9.23 saakka
Kälyni Rauni ehdotti, että lähtisimme Ateneumiin katsomaan Edelfeltin näyttelyä. Aikomuksia on ollut pitkin kesää, nyt ihan viime tingassa siitä tuli totta. Lippuluukulla nuori nainen sanoi, kun ostin katalogin: sekin vielä! Ja sitten alkoi selitysten ryöppy, en minä sitä tarkoittanut…nauruksi meni.
Suurimman vaikutuksen teki maalaus Leikkiviä poikia rannalla sekä Louis Pasteurin muotokuva. Pariisitar-taulun (1883) omistaa Joensuun Taidemuseo, jolle sen oli lahjoittanut joensuulainen Arla Cederberg, kuuluisaa paikallista Penttilän sahan omistajasukua.
Taidehistorioitsija Anna Kortelainen on tutkinut Edelfeltin yksityiselämää ja saanut selville, että taulun nainen Virginie – oikealta nimeltään Jeanne Carcyn – olisi synnyttänyt Edelfeltille ainakin yhden tai jopa kaksi lasta, mutta avioiduttuaan myöhemmin, lapset olisivat siirtyneet aviomiehen nimiin.
Kiintoisaa, koska taiteilijan suku sammui, kun hänen ainoa avioliitosta syntynyt poikansa Erik kuoli. Sekä isä että poika ovat haudattu Hietaniemen hautausmaalle: Albert 1905, Erik 1910. Mutta ei tässä kaikki. Tulirinta on Anna Kortelaisen hätkähdyttävä romaani Albert Edelfeltin nuorena kuolleesta pojasta. Venäläistämistoimia vastustaneet radikalisoituneet nuoret miehet murhasivat poliiseja ja santarmeja…
Enpä olisi uskonut, millaisin eväin palaan taidenäyttelystä!
Designmuseoon suunnistimme, kun välillä sai levätä. Paikalliset nuoret antoivat oivan neuvon: nauttikaa lounas Cafe Esplanadilla, se on aivan nurkan takana. Ja niin se olikin. Kahvilassa paikallistin myös uutisista tutuksi tulleita turkulaisia. Lounaan jälkeen jaksoi jatkaa taidekierrosta; ja tutustua Kustaa Saksin tekstiiliteoksiin.
Vaarallista teatteria…
Kirjallinen vakoojamestari John le Carré kirjoitti teoksen nimeltä Pieni rumpalityttö (The Little Drummer Girl, 1983). Intohimoisesti arpiseen komistukseen rakastunut englantilainen, paikallisteatterin näyttelijä Charlie (nimestään huolimatta nuori nainen) värvätään Israelin salaiseen palveluun. Hänen tehtäväkseen tulee saada ansaan ja eliminoida palestiinalainen terroristi, joka on onnistunut katoamaan aaveen lailla terroritekonsa tehtyään. Charlie debytoi elämänsä roolissa, joka saattaa jäädä hänen viimeisekseen…
Kirja ei varsinaisesti käsittele 1970- ja 1980-luvuilla Eurooppaa piinanneiden lukuisten terroristijärjestöjen mielettömiä tekoja, vaan keskittyy yhteen rikollisjahtiin. Siinä sivussa nuo muutkin tragediat heräävät eloon: 62-vuotiaan Italian pääministerin sieppaus ja murha…Espanjan pääministeri kuoli pommiattentaatissa…Pan Amin lentokone räjäytettiin Skotlannin ilmatilassa, Münchenin olympialaisten murhenäytelmä jne. Kunpa tämä kaikki olisikin ollut fantasiaa. Mutta ei – elettiin todella kummallisia aikoja. Lukijan päätettäväksi jää, mikä on moraalisesti oikeudenmukaista ja mikä tuomittavaa.
Elokuva tositapahtumista Lapualla 1976
Valitsen katsottavaksi joka vuosi vähintään yhden kotimaisen elokuvan teatterissa. Nyt kävin katsomassa Lapua 1976. Oli pakko palata menneisyyteen, tapaus vaikutti aikoinaan niin vahvasti. Muistan hyvin sen huhtikuisen päivän, kun radiossa tuli ylimääräinen uutislähetys ja uutistenlukija kertoi, että oli tapahtunut rauhanajan tuhoisin onnettomuus: Lapuan Patruunatehtaan räjähdys. Räjähdyksen voimasta kertoo sekin, että se irrotti rakennuksesta betonisia järkäleitä, jotka sinkosivat 2800 kilometrin tuntivauhdilla ympäriinsä tuhoisin seurauksin. Pamaus kuului Seinäjoelle saakka.
Hannu-Pekka Björkman on maailmanluokan näyttelijä johtajan roolissa. Ilmeisesti hänellä on ollut vaikutusta myös nuoren polven vähemmän tunnettuihin näyttelijöihin, koska heidänkin roolisuoritukset ovat aivan mahtavia!
Marja-Leena
