Taiteiden yössä on vilinää
Torstaina tapasin entisten työkavereideni kanssa Panimoravintola Koulun pihalla. Yliopistolaisten pitkässä pöydässä oli mukavaa porukkaa, joka oli jo vauhdissa ilmaantuessani paikalle. Koulusta porukat hajaantuivat Aurajoen rannalle, jossa kaunis elokuun ilta suosi vaeltajia.
Galleriakierroksen aikana väki hupeni omille teilleen, mutta Apteekin terassilta bongattiin yksi karkulainen. Juutuin sinne itsekin ystäväni Leenan kanssa, kunnes oli aika lähteä kotiin. En ollut ikinä kuullutkaan, että Apteekilla on kesäterassi, ja vielä vähemmän, että se sijaitsee Aurajoen rannalla Itäisellä Rantakadulla lähellä Kirjastosiltaa. Apteekkihan on ihan eri suunnalla…! Tämä on taas niin turkulaista! Vai mitä Pirkko-Liisa?
Maahockeyta Parkin kentällä
Viikonloppu huipentui maahockey-katsomossa Parkin kentällä. Paikalla oli useita joukkueita Turusta ja vierasjoukkueita Helsingistä ja Espoosta. Olen joskus ollut seuraamassa harjoituksia, mutta varsinaisia kilpailuja en milloinkaan. Siellä oli rento meininki, vaikka pelaajat olivatkin tosissaan, australialainen valmentaja Andy hoiti kuulutukset ja koko kisatapahtuman englanniksi.
Peliasut olivat tosi kauniita ja värikkäitä. Vanhemmat olivat taikoneet kahvi- ja mehutarjoilun muffinssien kera. Silti poikkesimme tauolla kiinalaisessa ravintolassa tankkaamassa evästä. Värikäs iltapäivä hujahti silmänräpäyksessä.
Lapsenlapseni Eric palkittiin parhaana pelaajana, minkä lisäksi hänen joukkueensa oli turnauksen paras. Valokuvauksen ja palkintojen jaon jälkeen, kisaajat jatkoivat hampurilaiselle sekä saunomaan ja uimaan Ruissaloon.
Isien salaisuudet
Kim Edwards kertoo erään perheen tarinan: jokunen vuosi sitten hän kirjoitti teoksen Muisto tyttärestäni (The Memory Keeper’s Daughter), joka pohjautuu tositarinaan. Lääkäri-isä, joka avustaa vaimoaan kaksosten synnytyksessä, antaa toisen lapsen pois, koska huomaa tämän olevan Down-lapsi. Ensi alkuun tuntuu oudolta, että isän salaisuus vaikuttaisi perheen muihin jäseniin niin ratkaisevalla tavalla. Odotinkin koko ajan, että salaisuus tulisi edes vahingossa ilmi, kun perheen sisäinen paine vain kasvoi. Tarina herkistää vaikka päättyykin paljon lohdullisemmin kuin tosielämässä. Tapahtumat sijoittuvat aikajanalle 1964-1989.
Tulee toisenkin tosielämän tapahtumat mieleen eräästä dokumentista: Arcibald Leach syntyi Bristolissa Englannissa. Hän oli vasta pieni lapsi, kun yhtäkkiä hänen äitinsä katosi ja isä kertoi äidin lähteneen pitkälle lomalle ja myöhemmin, että äiti oli kuollut. Vasta yli kolmekymppisenä miehenä hän sai tietää, kun isä tunnusti kuolinvuoteellaan, että äiti suljettiin laitokseen ja oli edelleen elossa. Äiti syytti itseään perheen vanhemman lapsen, joka oli tuolloin alle yksivuotias, kuolemasta ja kärsi masennuksesta. Nuori mies saavutti suosiota Atlantin toisella puolella nimellä Gary Grant. Sittemmin hän tapasi myös äitinsä.
Omat vanhempanikin olivat onnistuneet salaamaan tapahtuman, ja aika ajoin kysyn mielessäni miksi. Onko omassa suvussasi asioita, joista ei puhuttu?
Tom Harper vastasi sähköpostiini
Kirjoitin taannoin Tom Harperin säkenöivistä trillereistä blogiin ja laitoin myös kirjailijalle itselleen toiveen hänen teoksiensa suomentamisesta. Tom vastasi minulle – totta kai henkilökohtaisesti !!!! – oikein ihanan sähköpostin, joka alkaa näin: I’m thrilled to hear…..(olen innoissani kuullessani…). Lisäksi hän kertoi, että on vieraillut Suomessa muutama vuosi sitten ja tulee mielellään uudestaan.
Sitä odotellessa!
Marja-Leena
