Yhteishyvä on kirjannut viisi syytä, miksi lukeminen kannattaa ja miten se vaikuttaa terveyteesi: 1. lukeminen rentouttaa; 2. parantaa oppimistuloksia; 3. kasvattaa sanavarastoa; 4. aktivoi muistia; 5. vahvistaa empatiakykyä. Siinä on jo monta syytä, miksi avata kirja!
Merikarhu päivittää lukulistaani säännöllisesti – hän lukee kirjat jo ennen kuin ne on käännetty suomeksi. Olen hieman kateellinen sisaruksilleni Jussille ja Maijalle, kun he saavat alkuperäiskielellä niin mielenkiintoista luettavaa ja suomentaminen odotuttaa. Luin viime vuonna yhden opuksen englanniksi, tänä vuonna pitäisi tehdä selvää yhdestä ruotsiksi.
Esimerkiksi kirjailija Abraham Vergese: Cutting for Stone, kirja joka oli Amerikan bestseller listalla vaikka kuinka kauan. Ilmoitin siitä tuloksetta myös eräälle kustantajalle.

Olisi pitänyt opiskella kääntäjäksi, heistä on pulaa!
Kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea…
Liu Cixin: Kolmen kappaleen probleema
Vuonna 1967 Kiinassa kuohuu. Kirjan päähenkilö on nuori Ye Wenjie, joka isä toimii fysiikan professorina, mutta surmataan taantumuksellisena Maon vallankumouksen aikana vuonna 1967. Ye Wenjie tuomitaan pakkotyöhön.
2000-luvulla Wang Miao kehittelee nanomateriaaleja ja joutuu mukaan vastoin tahtoaan osaksi itseään suurempaa kuviota. Hänen verkkokalvoillensa piirtyy lähtölaskennan kello. Kello on uhkaus – hänen on lopetettava tutkimuksensa tai hän joutuu ongelmiin.
Samaan aikaan tiedemiesten sarjaitsemurhaa tutkiva Pekingin poliisi pyytää häntä soluttautumaan epäilyttävän tiedeyhdistyksen riveihin. Tutkimukset johtavat salaperäiseen verkkopeliin, jonka virtuaalimaailma on kolmen ennalta arvaamattoman auringon armoilla. Pelaajan tehtävänä on ennustaa aurinkojen radat ja ratkaista kolmen kappaleen probleema. Samalla peli kätkee taakseen avaimen myös kaikkeen muuhun: lähtölaskentaan, tiedemiesten itsemurhiin, tähtienväliseen salaliittoon sekä uhkaan, joka saattaa ajaa ihmiskunnan sukupuuton partaalle.
Tämä kirja on yksi harvoista fantasiakirjoista, joita olen lukenut, ja se vaikutti niin voimallisesti, että herätessäni seuraavana aamuna kaikki edellisen päivän tapahtumat olivat nollautuneet. Upea teos!
Kirjoja, joiden suomentamista kannattaa odottaa
John Grisham: The Widow – jännittävä murhamysteeri
Lakimies Simon Latch tienaa juuri tarpeeksi maksaakseen laskunsa ja samaan aikaan hänen avioliittonsa murenee. Silloin toimistoon astuu Eleanor Barnett, iäkäs leski, joka aikoo tehdä uuden testamentin. Ilmeisesti hänen edesmennyt aviomiehensä jätti hänelle pienen omaisuuden, josta kukaan ei ole tietoinen.
Uransa lihavimman toimeksiannon saatuaan pikkujuristi työskentelee hissukseen pitääkseen lesken varallisuuden piilossa. Mutta pian asiakkaan tarina alkaa ontua. Auto-onnettomuuden seurauksena nainen on sairaalahoidossa ja Simon tajuaa, ettei mikään ole sitä, miltä näyttää ja hän huomaa joutuneensa syytetyksi murhasta.

Kristin Hannah: The Things we do for love – ajatuksia herättävä tarina
Angie DeSaria on vuosikausia yrittänyt saada lasta. Tuona aikana paljon muutakin on särkynyt kuin sydän. Tuskallisen avioeron jälkeen hän muuttaa takaisin pieneen kotikaupunkiinsa ja ottaa vastuulleen perheyrityksenä toimivan ravintolan.
Siellä Angie kohtalo tulee muuttumaan rajusti, kun hän ystävystyy ongelmaisen nuoren naisen kanssa. Hän palkkaa Lauren Ribidon, koska hän näkee jotain erityistä tässä 17-vuotiaassa nuoressa. He muodostavat nopeasti syvän siteen ja kun Lauren tulee äitinsä hylkäämäksi, Angie tarjoaa tytölle majapaikan. Mikään ei olisi voinut valmistaa häntä tämän ystävällisen teon kauaskantoisiin seurauksiin.
Jodi Picault: Plain Truth – jännittävä, monikerroksinen draama
Kirja kertoo, kuinka kuolleen vastasyntyneen vauvan löytyminen ravistelee koko Amish yhteisöä. Poliisitutkinnassa käy ilmi, että vauva ei ollut syntynyt kuolleena, mutta oli kuollut pian syntymän jälkeen. 18-vuotiasta Amish tyttöä Katie Fisheriä syytetään poikavauvansa murhasta. Katie kieltää koskaan olleensa raskaana.
Ellie Hathaway on kokenut puolustusasianajaja ja Katien kaukainen sukulainen. Ellie ottaa vastahakoisesti jutun hoitaakseen. Takuuehtojen mukaan Ellien on pysyteltävä maatilalla Katien kanssa ennen oikeudenkäyntiä. Tuona aikana tilalla Ellie elvyttää suhteensa entisen rakastettuunsa Coop’iin, joka on oikeuspsykologi. Sattumalta oikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä Ellie saa tietää, että Katie odottaa Coop’n lasta.
Jodi Picault: Handle with care
Kirja tutkii lääketieteellisen etiikan ja henkilökohtaisen moraalin mutkikasta vyyhteä vammaisen lapsen tapauksessa, sekä äidin yrityksistä huolehtia lapsestaan ja hankkia hoitoa.
Haluatko lukea englanninkielisen otteen kirjasta? Voit yrittää myös kokata Charlotten reseptejä, jotka löytyvät otteen lopusta. Ne vaikuttavat aika kivoilta. Mitat ovat amerikkalaisia: cups and tablespoons; Google hoitaa muuntamisen käden käänteessä.
La Yaya on verraton Välimerellisten ruokien asiantuntija

Espanjalainen isoäiti on tullut viettämään syyslomaa. Tämä on hänen toinen reissunsa Suomeen tämän vuoden aikana. Syksy näyttää hänelle värikkään puolensa, ehkäpä hän näkee vielä ensilumenkin! Kiertelemme lähimetsissä ja hän haluaisi löytää sieniä tai marjoja, mutta syksy on edennyt niitä ajatellen pitkälle, ehkä peurat ovat hotkineet loput metsäneväät.
Yaya on mestarikokki. Hän katsoo kaappiin mitä aineksia on tarjolla ja ruokaa valmistuu kuin hihnalta! Hänen Calamares fritos – mustekalarenkaat – ovat lasten suosikkeja.
Mainio vinkki: Lidlin edulliset viinit kelpaavat mainiosti ruuanlaittoon. Ja tarinoita Espanjasta pursuaa hersyvän huumorin kera!