Kalastelua ja keilailua
Talvilomaviikko on mennyt mukavasti erinäisten harrastusten parissa: käytiin porukalla mm. Kupittaan keilahallissa ja pidettiin pienet kisat. Aiemmasta keilailureissusta onkin kulunut aikaa, mutta toisella kierroksella alkoi taidot palautua vähitellen. Burger Kingissä setvittiin lopuksi tilastoja. Alexander kävi luokkansa kanssa pilkkimässä Itämeren jäällä. Saalista ei tullut, mutta kokemus oli aikamoinen.
Aurajoenkin jää kannattaa, joen yli kulkee jääsilta. Se on aika erikoista näin etelän kaupungissa. Olen kulkenut jo monesti siitä yli, se lyhentää kotimatkaa reilusti, nyt kun jokilautta Föri ei ole käytössä. Sunnuntaina jotkut pelasivat jääkiekkoa keskellä jokea, turistit ottivat valokuvia ja kaupunkilaiset aurinkoa.
Kummal pual jokke sä olet Markus?
Hyvin hän suomen kielen taitaa! Sanoi kaverinsa kanssa puhuneen koulussa suomea, vaikka muut suomalaiset juuret omanneet eivät niin tehneetkään, mutta hän kaverinsa kanssa halusi erottua joukosta.
Näin sanaili helmikuussa Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut suosittu ruotsalainen artisti Markus Krunegård. Hänen äitinsä on kotoisin Pellosta Tornionjokilaaksosta. Itse hän sanoo olevansa ei pelkästään ruotsalainen tai suomalainen vaan siltä ja väliltä – mellan tai Suomessa ruotsalainen ja Ruotsissa suomalainen.
Markus sanoo löytäneensä Juice Leskisen Viidestoista Yö -kappaleen vuosikymmeniä myöhemmin kuin muut, ja iloitsi siitä, että ylipäätään löysi. Kuuntelin viime kesänä hänen suomenkielistä musiikkiaan, ajattelin jopa mennä Pietarsaareen, jossa hänellä oli keikka. Mutta tuli sitten muita juttuja. Menneellä viikolla hän esiintyi Helsingissä.
Manhattanin lähihistoriaa
Vaikka asuin Manhattanilla Central Parkin kupeessa 92. kadulla siihen aikaan, jota näissä opuksissa kuvataan, ja ihmiset haikailivat silloin mennyttä aikaa, kuinka turvallista ja viihtyisää siellä oli ollut 1960-luvulla, en osannut edes kuvitella, että 1970-luku oli ‘pimeä aika’ kaupungin historiassa.
Harlem Shuffle on amerikkalaisen nykykirjallisuuden kirkkaimmaksi tähdeksi tituleeratun Colson Whiteheadin kirjoittama. Harlem trilogia alkaa 1960-luvun mainingeissa. Teoksen tähti on Ray Carney, joka on rikollisesta suvusta. Hän on pennitön, mutta roisto hän ei ole tai ehkä vähän, mutta rakastettava roisto. Hän yrittää elättää perheensä rehellisellä työllä. Ray omistaa huonekalukaupan, mutta toisinaan hänen serkkunsa Freddie saa hänet rahapulan yllättäessä lipeämään.
Kieron miehen manifesti -kirjassa (Crook Manifesto) jatkuu Rayn kaksoiselämä alamaailman puristuksessa. Manhattanin rikosluvut 1970-luvun alkupuolella ovat kaikkien aikojen korkeimmat. New Yorkin poliisin ja Mustan Vapautusarmeijan välille syntyy ammuskeluun johtaneita tulitaisteluita. Ja Harlemissa palaa. Ray yrittää pysytellä näkymättömissä, mutta yksi pikku juttu saa hänet luistamaan päätöksestään: Michael Jackson. Ray on nimittäin luvannut tyttärelleen järjestää liput loppuunmyytyyn konserttiin. Kirjat ovat rikosromaaneja kaikilla mausteilla: perhesaaga, yhteiskuntaromaani, rasismia, moraalia, valtaa ja rakkautta huumorilla höystettynä. Ajan kuvaus New York Citystä on aivan mahtava!
Lumikellojen aikaan
Lumikellot pilkistävät ensimmäisen joukossa lumen alta keväällä ja niistä tulee mieleen kevätretki, jonka teimme Pyreneitten vuoristoon. Meitä oli iso porukka vaeltamassa luonnonpuistossa. Eväät nautittiin metsikössä tekoaltaan lähellä. Lumikelloja kasvoi joka puolella luonnonvaraisena, kaunis vuoristomaisema oli niitä aivan valkoisenaan!
Samalla reissulla sain uuden tuttavuuden. Nimittäin Tonin äiti Remei oli mukana. Hän on Barcelona-opas vailla vertaa. Tuntee kaupungin läpikotaisin, ja opin samalla, että kaupungissa pääsee minne vain ilmaiseksi, kun valitsee oikean päivän. Arvaa kenen tuumaus?
Sinun pitäisi olla iloinen, että on edes jokin sää!