Nurmeksen kirkonkylästä Porokyläksi

Aina, kun ostan Porokylän Leipomon leipää, tulee mieleen, mistä paikkakunta on saanut nimensä.

Nimen muutoksen aiheutti vuonna 1891 raivonnut tulipalo. Se sai alkunsa helteisenä heinäkuun päivänä korkealle mäelle rakennetun kirkon kellotapulista, josta palavat kekäleet lensivät tuulen mukana ympäriinsä ja koko kirkonkylä oli yhtä aikaa tulimerenä. Kirkonkylää alettiin kutsua palon jälkeen Porokyläksi.

Olen vuosia ostanut leipomon Sihtiruisleipää, mutta nyt löysin uuden. Gluteeniton Jälkiuuni-Teff-palaleipä, joka on todellinen kuituherkku.

Lisäksi naapuri lahjoitti norjalaisen Holmen Crisp’n gluteenittomia Jytte-jauhoja, joista aion paistaa pannulla pitaleipiä.

Kiinnostavaa luettavaa

Australiaan saapuu laiva Britanniasta, jonka kyydissä on 4-vuotias tyttö ilman saattajaa. Ainoa asia, jonka hän muistaa on nainen, joka on luvannut pitää hänestä huolta. Mutta tämä on kadonnut jäljettömiin. Kirjastolaina Kate Morton: Hylätty puutarha (The Forgotton Garden; Den glömda trädgården) yllättää joka luvussa. Nell sai tietää 21-vuotispäivänään salaisuuden, jonka seurauksena se ihminen, joka hän luuli olevansa katosi yhdessä hetkessä. Kirjaa oli ilo lukea, kieli on hurmaavaa ja jokainen lause kuin kukkiva puutarha.

Theodore Dreiser: Amerikkalainen murhenäytelmä (An American tragedy). Tämän sanotaan olevan modernin amerikkalaisen kirjallisuuden suurteos. Se kuului ensimmäisiin yhteiskuntaromaaneihin. Jos olisin kuullut tuon luonnehdinnan esimerkiksi kouluaikoina, teos ei olisi voinut vähempää kiinnostaa! Mutta tämä nide edetessään lietsoi vauhtia luku luvun perään. Lopuksi sain ihan konkreettisesti ravistella itseni hereille siitä!

Los mocos, los mocos!

Eilispäivänä olohuoneesta kuului alkukantainen huuto: los mocos, los mocos! Luulin jo, että jotain epämääräisiä ötököitä on liikkeellä tai vastaavaa. Mutta ei, flunssainen lapsi siinä viittilöi pyyhkimään, kun nenä vuoti valtoimenaan. Toiset lukevat kasvatusoppaita, minä tarvitsen sanakirjaa…

Marja-Leena